PS. Joukkueesta pääosin koostuva vakioporukkamme on saanut talven pakettiin. Alkupääomasta hävisimme komeasti 89%, palautusta siis tuli säälittävät 11%. Onkohan mikään porukka pelannut yhtä isolla rahalla ja yhtä huonosti? Noh, pääasia että kentällä kulkee. Laihana lohtuna voin todeta ja katsoa tyhjyyttä ammottavaan lompakkooni…

Uudella ja hienolla Rotuaarilla on leuhka istua meidän patiolla ja katsella työssäkäyvien ihmisten kiireisiä askeleita.

Kriss

Jo rekilauluihin ja arkkiveisuihin sisältyi useita työväenlauluja. Aluksi esiintyivät lähinnä kuorot ja torvisoittokunnat, ja myöhemminkin kuorolaulu on ollut suosittua. Laulujen sanat olivat joko korkean aatteellisia (esim. Antti Törneroosin kirjoittama ja Oskar Merikannon säveltämä Työväen marssi) tai kuvauksia työväen kurjuudesta.

Juho Ernst Kujala julkaisi vuonna 1907 kokoelman kuplettityylisiä köyhälistölauluja. Lauluja omaksuttiin myös Venäjältä, Saksasta ja muista työväenliikkeen vahvoista maista. Suomen ensimmäinen painettu työväenlaulujen kokoelma Työväen laulukirja ilmestyi vuonna 1900. Se sisälsi yksitoista laulua. Teoksesta tehtiin myöhemmin laajennettuja uusia versioita, joita vuoteen 1920 mennessä oli painettu yli 200 000 kappaletta.

Sisällissodan aikoihin kehittyi runsaasti lisää työväenmusiikkia, ensimmäiseksi vankileirilauluja. Vuoden 1918 jälkeen työväenliikkeen sekä sosialidemokraattisella että kommunistisella haaralla kehittyi kisällilaulujen eli päivänpoliittisten pilkkalaulujen perinne. Kommunistien laulut saivat paljon vaikutteita Neuvostoliitosta.

Kisällilaulu eli kukoistuskauttaan 1950-luvulla.

1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla työväenlaulut olivat jälleen suosittuja nuorison vasemmistolaistumisen myötä. Vanhoista työväenlauluista tehtiin uusia levytyksiä. Kaj Chydenius, Eero Ojanen ja muut säveltäjät tekivät uutta yhteiskunnallista musiikkia. Leskisessä kuulemme tämän ajan helmiä, vanhemmat ovat savikiekkotavaraa.
Lähteet: Wikipenestration ja Leskinen

Viikinkiajan skandinaviassa sima oli merkittävässä asemassa, ja sillä oli osansa myös jumaltarustossa. Legendan mukaan sima oli viisasten juoma, jonka kääpiöt Fjalar ja Galar tekivät hunajasta ja jumala Kvasirin verestä. Viikingit ajattelivat siman olevan voimajuoma, joka antoi heille taistelutahtoa. Sima pysyi Pohjois-Euroopassa suosituimpana alkoholijuomana, kunnes viinin maahantuonti alkoi vähitellen syrjäyttää sen.

Vanhoissa anglosaksisissa teksteissä, kuten Beowulfissa ja Mabinogionissa, on useita mainintoja simasta. Kelttiläisten kansojen sanotaan valmistaneen simaa hunajasta ja pähkinäpuun mahlasta. Erityisesti Walesissa simalla on satojen vuosien mittaiset perinteet. Nykyään simapanimoita on Englannissa ja Usassa useita. Englannin kuningatar Elisabeth I:n sanotaan rakastaneen simaa.

Etiopian kansallisjuoma on t’ej, tavallisesti kotitekoinen makea hunajaviini, jota on valmistettu ainakin 300-luvulta lähtien. Siinä on katkera sivumaku, joka on peräisin paatsaman sukuisesta gesho-nimisestä kasvista, jonka jauhettuja lehtiä ja kuorenpalasia lisätään juomaan. Tämän lisäksi on olemassa berz, jonka käymisaika on lyhyempi kuin t’ejn ja joka on siten makeampaa ja vähemmän alkoholipitoista. T’ejiä juodaan tyypillisesti berelestä, joka on pyöreän vaasin muotoinen astia.

Sima on tunnettu myös useissa muissa kulttuureissa, kuten antiikin Roomassa, Egyptissä, Assyriassa, inkoilla ja atsteekeilla, joissa sitä käytettiin sekä juhlatilaisuuksissa että uskonnollisena juomana. Lisäksi simaa juodaan jonkin verran Ranskassa, Irlannissa, Unkarissa, Saksassa ja Australiassa. Puolassa se tunnetaan nimellä miód pitny, ja se on varsinkin talviaikaan suosittu juoma, joka tarjotaan lämmitettynä ja inkiväärin ja kanelin kera.

Nykyisenlaista makeaa simaa alettiin valmistaa Suomessa 1700-luvulta alkaen, jolloin se oli aluksi lähinnä kartanoiden väen juoma sokerin ja hunajan kalleuden vuoksi. Suomalainen sima on perinteistä skandinaavista simaa makeampaa ja se sisältää vain vähän alkoholia, keskimäärin noin yhden tilavuusprosentin. Alkoholin määrään voidaan vaikuttaa käymisprosessin pituutta ja sokerin määrää muuttamalla. Suomalainenkin sima on todennäköisesti sisältänyt alun perin hunajaa, josta tulee myös sen nimi (sima on synonyymi medelle, joka tarkoittaa hunajaa), mutta nykyisin tärkeimmät maun antajat ovat fariinisokeri ja sitruuna. Siman raaka-aineiden tultua myös tavallisen kansan kukkarolle sopiviksi alettiin juoma yhdistää vappuun, toukokuiseen työväenjuhlaan. Nykyään simaa juodaankin Suomessa lähinnä vapun tienoilla.

Suomalaisen siman valmistaminen on helppoa ja suosittua kotioloissa, mutta sitä valmistetaan jonkin verran myös panimoissa kaupoissa myytäväksi. Simassa on noin puoli kiloa kidesokeria, puoli kiloa fariinisokeria ja 2,5 desilitraa siirappia kymmentä vesilitraa kohden. Hiivaa käytetään vain pieni nokare. Viipaloitu sitruuna antaa oman vivahteensa juoman makuun. Simaa käytetään ensin isossa avoimessa astiassa noin vuorokauden, jonka jälkeen se pullotetaan – jokaiseen pulloon lisätään yleensä teelusikallinen sokeria ja muutama rusina. Rusinoiden tehtävänä on säädellä sokerien määrää ja turvottuaan nousta pintaan ilmaisemaan siman juomakelpoisuudesta. Kun perinteisen skandinaavisen ja walesiläisen siman annetaan käydä useita kuukausia, on suomalainen sima valmista noin kolmessa päivässä, ja parhaimmillaan viikon kuluttua jääkaapissa säilytettynä.

Kotisiman alkoholipitoisuus vaihtelee paljon valmistustavasta ja -olosuhteista riippuen, minkä vuoksi kaikki asiantuntijat eivät pidä suotavana siman antamista pienelle lapselle. Me Leskisessä emme jakele tätä lapsille, vaan avokätisesti aikuisille vapun tienoilla. Sima tulee tänäkin vuonna Plevnalta.

Lähteet: Wikipedia ja Leskinen